Jokaisella Kirkkonummen asukkaalla on oikeus onneen

EHDOLLA KUNTAVAALEISSA 2021 NUMEROLLA

3

Valtava kiitos kaikille äänestäjille

Kiitos teille jokaiselle 111 minua äänestäneelle. ❤️

Kiitos kaikista upeista viesteistä ja kannustamisesta jatkamaan yhteiskunnallista vaikuttamista politiikan saralla. 

Äänimäärä olisi riittänyt kirkkaasti Kirkkonummen kunnanvaltuustoon, jos olisin ollut isomman puolueen riveissä. Peräti 15 valtuustoon päässyttä jäi äänissä taakseni. Syy tälle on käytössä oleva suhteellinen vaalitapa.

Jatkan tästä eteenpäin ilon, totuuden ja rakkauden tuomista politiikkaan Kristallipuolueen hallituksen riveissä, koska tällä hetkellä näen kaikkea muuta kuin hyvyyttä politiikassa.

Toimin myös Kirkkonummen Perusturvalautakununnassa (kaksi vuotta varajäsenenä ja kaksi vuotta varsinaisena jäsenenä), jossa jatkan kunnallista vaikuttamista.

Koen voimakkaasti, että oma suurempi panostukseni politiikan saralla on hieman myöhemmin.

Olen nimittäin saanut paljon viestejä siitä, että minua äänestäneet haluaisivat nähdä minut Suomen tulevana presidenttinä. Aika näyttää tämän. Olen kuitenkin valmis tekemään kaiken sen, mitä minun kuuluukin tämän maan päällä tehdä.

Uskon siihen, että poliittisessa järjestelmässä on tulossa iso mullistus lähivuosina, jolloin oma aikani koittaa... mahdollisesti. Sitä ennen jatkan yrittäjyyden tukemista ja ihmisoikeustyötä valtakunnallisesti eri projektien ja yritysten kautta.

Kiitos kaikille!

- Pekka

P.S. Jätin Kuntavaalit 2021 -sivuston materiaalin ja videot nähtäville, koska kannattamani periaatteet ovat melko ajattomia.

on muutoksen aika

Olemme päätyneet siihen pisteeseen, että yli 400 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä. Tämä on huolestuttavaa. Tästäkö maailman onnellisin maa on tehty?

Tällä hetkellä meidän on tehtävä valtakunnallisesti ja kuntatasolla suuria muutoksia, jotta voimme kääntää huolestuttavat trendit päinvastaiseen suuntaan.

Tarve muutokselle siis on, mutta miten siihen päästään? Pystymmekö tekemään muutosta ongelmiin toistamalla samoja asioita uudestaan ja uudestaan? Tai tekemällä sitä enemmän, mikä lähtökohtaisesti ei toimi?

"Hulluus on sitä, että toistaa yhä uudelleen samaa mutta odottaa silti eri tulosta."

albert einstein

Me etsimme parantumista sieltä, mistä sitä ei löydy. Pilleripurkki ei ole vapahtajamme.

Tämän sijaan meidän on etsittävä juurisyitä, jotta ihmiset voisivat hyvin ja olisivat onnellisia. Kun ihmiset ovat onnellisia ja voivat hyvin, myös se laskee kunnan menoja ja tuo lisää tuloja.

Uskon voimakkaasti, että meidän pitää pistää kunnallisessa päätöksenteossa onnellisuus keskiöön ja tästä johtuen olen missiolla ajamassa sitä, että "jokaisella kirkkonummelaisella on oikeus onneen."

KESKEISET TEEMANI ONNELLISUUDEN AJAMISESSA

Kirkkonummelaisilla pitää olla...

Teesi 1

OIKEUS ELINKEINOON JA AMMATTIIN

Unelmoin Kirkkonummesta, joka on sydänlähtöisten yrittäjien kotipaikka.

Paikka, jossa pieniä yrityksiä ei poljeta edes virustilanteen aikana, vaan yritysten sulkujen sijaan keskitytään riskiryhmässä olevien suojeluun.

Keskiössä on oltava se, että Kirkkonummi on houkutteleva kunta yrityksille. Tehdään kunnasta paikka, jossa yrityksiä saatetaan lentoon.

Uskon vankasti siihen, että yrittäjät ja työntekijät ovat samalla puolella aitaa. Kun työntekijä voi hyvin, yrityskin voi ja sama toisin päin.

Näin kaikki voittaa: on hienoja työpaikkoja, on menestyneitä yrittäjiä ja kunta on vauras.

Teesi 2

OIKEUS ONNELLISEEN NUORUUTEEN

Unelmoin Kirkkonummesta, joka ottaa lasten ja nuorten onnen sydämensä asiakseen.

Meidän on pysyttävä parempaan kuin nyt. Nuorten mielenterveysongelmat ovat pahentuneet virustilanteessa, joka on hälyyttävää.

Osana tätä on tehtävä välitön loppu lapsien maskittamiselle, koska he eivät ole riskirymässä. Happivaje on vakava asia kehittyville aivoille.

Kannatan myös vahvasti koulutuksen uudistamishankkeita Kirkkonummella.

Meidän on opetettava esim. tunnetaitoja opettajille (tärkeää!) ja lapsille, koska tunteiden tukahduttaminen on onnen esteenä.

Teesi 3

OIKEUS SISÄLTÄ LÄHTEVÄÄN TERVEYTEEN

Unelmoin Kirkkonummesta, joka katsoo uusin silmin niitä asioita, jotka aiheuttavat suurimmat terveysongelmat (ja kulut).

Esimerkiksi masentumisessa on yhtenä tekijänä vihan piilottaminen. Kun ihmiseen pakkautuu vihaa tarpeeksi kauan, hän ei voi enää kokea onnea. 

Jos taas vihan tunteet saadaan ulos heti, kun ne ilmenee, masentumisen todennäköisyys pienenee ja kalliin hoidon tarve vähenee.

Meidän on uudistettava se, miten katsomme terveyttä ja hyvinvointia. Pelkän lääketieteen rinnalle on tuotava vaihtoehtoiset ja täydentävät hoitomuodot.

Mutta kuka olen miksi ajan näitä asioita?

veikkola, 24.5.2021

kirjeeni sinulle

Olen Pekka Mattila, 39v, akateemisesti palkittu DI, puoliso ja tärkeimpänä jopa vähän liiankin söpön 10kk Eliel Aarre -pojan isä.

Sielultani olen muutoksen airut ja ammatiltani kansainvälinen puhuja, yrittäjä sekä bisnesmentori, jota on tituleerattu Suomen #1 digibisnesvalmentajaksi.

Minulle elämässäni on ollut yksi asia aina täysin selvää.

Se on se, että “En tule koskaan lähtemään politiikkaan.”

Vuonna 2020 jouduin kuitenkin pyörtämään sanani ja kaikki muuttui elämässäni – jälleen kerran.

Ymmärsin, että en voi enää seurata sivusta nykyistä vallanhaluista ja koviin arvoihin pohjautuvaa politiikkaa. Tunsin, että nyt on muutoksen aika ja minä olisin osa tätä muutosta.

Unelmanani on Suomi, jossa mm.:

  • lopetetaan yrittäjien polkeminen ja palautetaan ihmisille heidän syntymäoikeutensa elinkeinoon sekä nostetaan pienyrittäjät heille kuuluvalle jalustalle
  • tehdään loppu nuorten eristämiselle toisistaan ja palautetaan heille oikeus onnelliseen nuoruuteen sekä tuodaan kouluihin mm. tunnetaitojen opetus
  • lopetetaan vaihtoehtoisten ja täydentävien hoitomuotojen mustamaalaaminen ja siirretään painopiste oireista terveysongelmien todellisten ydinsyiden hoitamiseen

Uskon vakaasti, että kaiken toiminnan keskiössä pitää olla hyvyys. Siis ilo, totuus ja rakkaus.

Mutta miksi oikein ajan näitä asioita?

Elin pitkään perinteistä elämää. Kävin yliopiston ja valmistuin aplodien saattelemana. Pääsin urallani johtavaan asemaan jo nuorena.

Lopulta päädyin toteuttamaan loputonta kunnianhimoani yrittäjänä ja paloin pahasti loppuun vuonna 2015. Tällöin elämäni pysähtyi ja kaikelta vietiin pohja. Näin edessäni vain pimeyttä ja masennuin vakavasti.

Tämä johdatti minut huimaan henkiseen heräämiseen, joka mullisti koko elämäni.

Ryhdyin etsimään totuutta sisältäni ja tällä matkalla löysin tieni pois masennuksen montusta – ilman lääkkeitä. Koko elämäni meni ylösalaisin ja aloin vihdoin ymmärtää ilon, totuuden ja rakkauden rajatonta voimaa.

Siirsin katseeni pois omasta navasta ja ryhdyin missiolle luomaan sydänlähtöistä yrittäjyyttä koko Suomen tasolla Campwiren, Digivallankumouksen ja Digiyliopiston kautta.

Vuosi 2020 ja rakkaan poikani syntymä aiheutti kuitenkin sisälläni painopisteen muutoksen. 

Median pelkoviestinnän saattelemana aloin saada sydäntä musertavia viestejä siitä, miten elinkeino on tuhoutunut. Miten työntekijät on irtisanottu ja koko elämäntyö on valunut hukkaan päättäjiemme päätösten seurauksena.

Näin myös miten nuoret kärsivät, kun heidät erotetaan toisistaan ja korviini kantautui huolestuttavia viestejä nuorten mielenterveysongelmien lisääntymisestä.

Ymmärsin myös, että päätöksenteon keskiössä ei uskotteluista huolimatta ole ihmisten hyvinvointi – muutenhan vaihtoehtoiset hoitomuodot olisi jo nostettu lääketieteen rinnalle kauan aikaa sitten.

Tiesin, että nyt on uuden aika ja kun näin Kristallipuolueen upean esiinmarssin, tiesin löytäneeni paikkani.

Ja nyt olen tässä, tuomassa uutta.

Uskon vakaasti, että meidän on ihmisinä pystyttävä parempaan. Uskon, että jokaisella ihmisellä on oltava oikeus elinkeinoonsa. Uskon, että nuorista on pidettävä parempaa huolta ja uskon myös, että lääketieteen rinnalle on tuotava vaihtoehtoiset hoidot.

Seison kaikkien uudesti ajattelevien äänitorvena.

Ensimmäinen vaihe missiollani on pyrkiä Kirkkonummen kunnanvaltuustoon vuonna 2021.

Kiitos, jos äänestät. 

Numeroni on:  3

miksi kristallipuolue?

Kristallipuolue ajaa Suomessa sydäntietoisuuden esiinmarssia politiikan saralla, jossa arvoina ovat ilo, totuus ja rakkaus.

Tämä on ainoa puolue, jonka arvojen ja teesien takana voin seistä.

Tässä muutamia valikoituja Kristallipuolueen teesejä.

Elämällä on myös henkinen ulottuvuus

Henkisessä ulottuvuudessa on korkeampi rakkaudellinen ja totuudellinen tarkoitus kuin vallan, omaisuuden ja oman edun tavoittelu.

Nyt on tullut uusi aikakausi, jolloin arvostamme yhteisen hyvän vuoksi tehtäviä asioita, josta todellinen henkilökohtainen onnellisuus löytyy.

Pienyrittäjyys on nostettava keskiöön 

Kristallipuolue haluaa nostaa yrittäjyyden keskiöön yksinyrittäjät, itsensätyöllistäjät, start up yrittäjät, suomalaiset eri alojen pienet pk-yritykset sekä maaseudulla toimivat yrittäjät.

Haluamme olla mukana luomassa uusia yrittäjyyden malleja ja kevyempää yrittämisen byrokratiaa.

Lapset ja nuoret ovat tulevaisuutemme 

Hyvinvointiyhteiskunnassa ihmisarvoinen, iloinen ja onnellinen elämä kuuluu kaikille, myös heille jotka eivät ikänsä puolesta pysty osallistumaan työmarkkinoille.

Lapset ja nuoret tulevat elämään tulevaisuudessa sellaisessa yhteiskunnassa, jonka me tänä päivänä luomme.

Terveydenhuollon monipuolistaminen

Lääkeyhtiöiden taloudelliseen voitontavoitteluun perustava valta-asema terveydenhoidossa on purettava.

Terveydenhoitoa on monipuolistettava ottamalla koululääketieteen rinnalle vaihtoehtoisia ja täydentäviä hoitomenetelmiä.

Päätäntävalta kuuluu Suomeen

Suomen pitää ottaa takaisin määräysvalta omaan talouspolitiikkaansa ja muuhun lainsäädäntöön, sillä Suomi itse tuntee parhaiten oman yhteiskuntansa erityiset voimavarat ja tarpeet.

Nykyisen kaltainen EU on suurilta osin byrokraattinen ja epädemokraattisesti johdettu virkamieskoneisto, jossa lobbaavilla suuryrityksellä on liian paljon valtaa. Suomen pitää sanoa ei EU:n elpymispaketille.

Luonto tarjoaa ihmisille mahdollisuuden

Luonto on elinehto ihmisille, joten meidän on puolustettava sitä. Suomen luontoa on suojeltava huomattavasti nykyistä paremmin.

Kaivoslaki on välittömästi kirjoitettava uusiksi, samoin pohjavetemme on suojeltava kansainvälisiltä suuryrityksiltä.


Kenen ehdokas pekka on?

Ehdokas kaikille sopeutumattomille

Olen ehdokas kaikille sopeutumattomille, kapinallisille, pyöreille palikoille neliskanttisissa rei’issä.

Heille jotka näkevät asiat toisin. Heille, jotka eivät pidä kahlitsevista säännöistä.

Heille, joita voi siteerata, joiden kanssa voi olla eri mieltä, joita voi ylistää tai herjata.

Ainoa, mitä ei voi tehdä, on olla ottamatta heitä huomioon.

He muuttavat asioita, he puskevat ihmisrotua eteenpäin, ja vaikka jotkut voivatkin pitää heitä pöhköinä, heidän nerokkuuttaan ei voi lopulta olla tunnistamatta.

Sillä ne, jotka luulevat, että he voivat muuttaa maailmaa, ovat juuri niitä, jotka niin tekevät.

Äänestä numeroa

3

Muista, että jokainen ääni merkitsee 💎

“Kaikki mikä tulee sydämestä sisältää synnyinpaikkansa
lämmön ja värin.”

Oliver Wendell Holmes

Kiitos, että olet ❤️